Luotamme luovaan leikkiin ja liikkeeseen ja toimintamme on rakentunut vuodesta 2009 lähtien positiivisen ja innostuneen kasvatusnäkemyksen pohjalle. Arvostamme suuresti perheitä ja tavoitteena on luoda parasta mahdollista varhaiskasvatusta VAU-fiiliksen siivittämänä. Yrityksemme toimii pienesti ja paikallisesti. Edistämme varhaiskasvatusta leikkipedagogiikan saralla ja olemmekin edelläkävijöitä leikkiympäristöjen luomisessa sekä pitkin päivää pedagogiikassa. Leikkiä on mahduttava jokaiseen päivään sekä kauniit ja esteettiset leikkiympäristöt valloittavat kodikkaissa päiväkodeissamme luoden iloa ja mielihyvää varhaiskasvatus päivään.
Vilinäntalojen toiminta pohjautuu Vilinäntalojen omaan varhaiskasvatussuunnitelmaan, joka toimii punaisena lankana suunniteltaessa vilinämäistä pedagogista toimintaa, Vilinäntalojen arvojen pohjalta
Vau! Päivitämme varhaiskasvatussuunnitelmaa, liikuttavan ihana vasu julkaistaan syksyllä.
Ilman ammattitaitoisia varhaiskasvatuksen ammattilaisia meillä ei olisi Vilinäntaloja. Meille on löytänyt tiensä 30 loistavaa varhaiskasvatuksen ammattilaista eli tarhapöllöä.
Ensisijaisen tärkeää on, että työntekijät viihtyvät ja haluavat olla osana Vilinäntaloja sekä Vilinäntalojen arvoja. Tarhapöllö, joka viihtyy työssään; toivottaa iloisesti hyvät huomenet, suunnittelee ja toteuttaa innokkaana toimintaa lapsille, hupsuttelee ja höpsöttelee, uskaltaa heittäytyä ja näkee esteiden sijaan mahdollisuuksia ja ajatella ratkaisukeskeisesti.
Meillä on intoa viedä varhaiskasvatusta eteenpäin, joten uramahdollisuuksia avautuu niistä kiinnostuneille tarhapöllöille. Haluamme myös pitää hyvää huolta henkilökunnastamme, tarjoamalla työntekijöillemme hyvinvointiin liittyviä etuja sekä erilaisia kannustimia.
Tärkeää on kuunnella työntekijää ja hänen ajatuksiaan sekä toiveita ja niiden pohjalta rakentaa viihtyisää työpaikkaa, jossa kaikilla on kotoisa ja hyvä olo.
Vilinäntalojen koko toiminnasta vastaa iloinen ja ratkaisukeskeinen johtopöllöryhmä. Johtopöllöryhmään kuuluu yrittäjien lisäksi varhaiskasvatuksen johtaja Sara Erka sekä pedagoginen johtaja Salla Riikonen. Tämä loistokas tiimi on ainutlaatuinen, joka innostavan positiivisella työotteella pitää huolta jokaisesta Vilinäntalojen tiimistä, jotta arki toimii mutkattomasti.
Voit ottaa meihin yhteyttä myös allaolevalla lomakkeella.
Päiväkotien yhteystiedot löydät kunkin päiväkodin omalta esittelysivulta.